Tekisikö mieli laittaa aivot narikkaan? Laittaa ajatukset tauolle, lakata huolehtimasta, lakata kelaamasta isoa kuvaa, lakata ajattelemasta vaikkapa ilmastokriisiä, eriarvoisuutta, epäoikeudenmukaisuutta tai omia etuoikeuksia?

Mitä kaikkea voisikaan tehdä. Heittää härskiä läppää vapaasti, syödä vaikka kaksi kiloa pekonia aamupalaksi, olla miettimättä kenenkään pronomineja tai muitakaan identiteettejä, käyttää röyhkeästi hyväkseen asemaansa kultalusikka suussa syntyneenä porvarina, ajella ympäriinsä vanhimmalla bensa-autolla, jonka löytää, lennellä minkään häiritsemättä lomamatkoille jos vaan lompakko kestää.

Ei ole sattumaa, että laitaoikeisto puhuu paljon vapaudesta. Ei myöskään ole sattumaa, että Trump ja hänen joukkonsa kohdistavat pilkkakirveensä feminismiin, DEI-ajatteluun, ilmastokriisin torjumiseen ja vihreään siirtymään. Eikä sekään ole sattumaa, että Trumpin varapresidentti J.D. Vance puhui Münchenin turvallisuuskonferenssissa nimenomaan vapaudesta, demokratiasta ja totuudesta.

Eipä ollut sattumaa myöskään se, että yksi Kamala Harrisin tärkeimpiä kampanjateemoja oli vapaus. Harrisin kampanja pyrki vastaamaan Trumpin lupaukseen helposta elämästä ja “lupa olla välittämättä” -puheeseen tarjoamalla vaihtoehtoisen tavan ajatella vapautta.

Harrisin näkemys vapaudesta on vapautta köyhyydestä ja syrjinnästä. Vapautta rakastaa ketä haluaa, vapautta olla nainen ja tavoitella unelmiaan, lisääntymisvapautta (aborttioikeus oli yksi Harrisin aivan kantavia yksittäisiä asioita), vapautta köyhyydestä ja asunnottomuudesta, vapautta jokaiselle kouluttautua ja saavuttaa täysi potentiaalinsa.

Negatiivinen vs. positiivinen vapaus

Vapauden määritelmä ja se, kenen näkemykseen vapaudesta haluamme liittyä, on yksi tämän hetken politiikan kiivaimpia kiistoja. Liitymmekö Donald Trumpin tavoin negatiiviseen vapauskäsitykseen, vapauteen elää ilman turhia rajoituksia, vapauteen elää kuten aina ennenkin, välittämättä saasteista tai hiilidioksidipäästöistä, vapauteen liiasta sääntelystä (tosin Trumpin osalta sääntelyä kyllä kohdistuu esimerkiksi siihen, minkälaisia sanoja tieteellisessä tutkimuksessa saa käyttää)?

Vai liitymmekö Kamala Harrisin tavoin positiiviseen vapauskäsitykseen, jossa vapaus on vapautta päästä täyteen potentiaaliinsa yhteiskunnan tuella, vähemmistöjen oikeuksia ja vapautta syrjinnästä?

Tällä hetkellä näyttää siltä, että pitkän positiivisen vapauskäsityksen valtakauden jälkeen negatiivinen vapauskäsitys valtaa vahvasti alaa. Ja se valtaa alaa nimenomaan niiden joukossa, joiden etujen kannalta positiivinen vapauskäsitys ei lähtökohtaisesti ole ollut hyvä.

Münchenin turvallisuuskonferenssissa pitämässään puheessa 15.2.2025 Trumpin varapresidentti J.D. Vance puhui vapaudesta, jota Euroopassa ei tällä hetkellä ole. Vance kritisoi Euroopan komission tavoitteesta säännellä sosiaalista mediaa vihapuheen vähentämiseksi. Hän paheksui Saksaa siitä, että siellä on syytetty ihmisiä anti-feministisen sisällön tuottamisesta osana verkossa tapahtuvaa misogynian vastaista taistelua. Hän syytti Ruotsia sananvapauden rikkomisesta, koska siellä koraanin polttanut henkilö oli saanut tuomion.

Vancen puheessa vapaus on vapautta vastuusta. Ja tässä kiteytyy ehkäpä myös äärioikeiston vahvin lupaus kannattajilleen. “Te voitte elää vapaasti” tarkoittaa, että teidän ei tarvise kantaa vastuuta tekemisistänne tai sanomisistanne. Voitte vapaasti solvata ja provosoida, voitte vapaasti hyökätä vähemmistöjä vastaan, voitte vapaasti lakata välittämästä ilmastonmuutoksesta. Teidän ei tarvitse ottaa vastuuta siitä, mitä teette.

Tämä viesti uppoaa kuin häkä ihmisiin, jotka ovat kyllästyneet olemaan huolissaan. Kyllästyneet pelkäämään, että sanovat jotain väärin. Kyllästyneet varomaan tekemisiään ja sanomisiaan ja ehkä joskus myös saaneet näpeilleen siitä, että ovat sanoneet tai tehneet jotain “väärin”.

Ei ole sattumaa, että myös Suomessa Perussuomalaiset ovat ottaneet sananvapauden puolustamisen yhdeksi politiikkansa kärjeksi. Eikä ole sattumaa, että heidän poliitikkonsa provosoivat ja koettelevat sen rajoja tietoisesti ja toistuvasti.

Taistelu vapaudesta

Pohjimmiltaan siinä, miten ajattelemme vapautta, on kyse siitä, miten käsittelemme erottamatonta suhdettamme muihin. Yhteisöä ja yhteiskuntaa. Siksi vapaus on myös käsite, jolle annettu merkitys on vahvasti poliittinen.

Nagatiivinen vapaus ilman vastuuta seurauksista on vapautta, joka haistattaa pitkät muille. Se on vapautta, joka haluaa irtautua muista, vahvan yksilön vapautta vailla sitoumuksia ja riippuvuuksia. Se on turhautuneen ihmisen tunne siitä, että muiden oikeudet tunkevat hänen rajojensa yli, mutta se on myös voimaantunutta vapautta, riemukasta ja rajatonta vapautta, jota häpeä ja syyllisyys eivät kahlitse.

Positiivinen vapaus on vastuullista vapautta. Se on vapautta, joka tunnistaa ja haluaa huomioida yhteisön hyvinvoinnin ja joka neuvottelee jatkuvasti rajojaan muiden vapauksien rinnalla. Se on vapautta, joka ihannetapauksessa koskee kaikkia, ei vain voimaantuneita yksilöitä valtahierarkioiden huipulla. Se on sosiaalista ja yhteisöllistä vapautta, jossa riemu syntyy yhteydestä muihin. Siitä, että ollaan vapaita yhdessä.

Nämä kaksi vapauden ääripäätä eivät tietenkään kenenkään elämässä tai missään yhteiskunnassa toteudu toisistaan irrallaan, puhtaina ilmiöinä. Vapaus on jatkuvaa neuvottelua, se on hähmäistä ja hankalaa, sitä pyrkii jatkuvasti rajoittamaan lukuisa määrä erilaisia tekijöitä alkaen ihmisten välisistä riippuvuuksista ja tarpeista aina planeetan rajoihin ja luonnonvarojen rajallisuuteen.

Mutta lupaus vapaudesta on vahva viesti. Ja siksi juuri vapauden lupaus ja vapauden määritelmä on yksi tämän päivän kulttuurisotien rintamalinjoista. Ja juuri siksi meidän, jotka sitten kuitenkin elämässämme vastustamme niitä alussa listaamiani houkutuksia, on löydettävä keinot perustella, miksi positiivinen vapauskäsitys on puolustamisen arvoinen. Miksi vastuu sitten kuitenkin kannattaa ja miksi se lopulta palkitsee moninkertaisesti enemmän kuin Lucky Luken nostalginen auringonlaskuun ratsastava yksinäinen cowboy.